.
Me olemme Trix Games ja kehitämme tanssipeliä. Tämä on kehitysblogimme, johon kirjoitamme kuulumisia pelin kehityksestä.

maanantai 19. syyskuuta 2011

Work that Game

Jälleen ahkerasti yöllä töiden parissa ja samalla inspiraatiota kirjoitella blogia.

Jatkoin aloittamaani työtä uramoodin parissa, mutta itse toiminnallisuuden ja käyttöliittymän sijasta keskityin tänään itse haasteiden luomiseen. Kuten aiemmin julkaistussa videossa kerrotaan, uramoodi perustuu Suomen Tanssipelaajat ry:n luokitusjärjestelmään. Luokitusjärjestelmän vaatimuksien mukaan uramoodista löytyy erilaisia haasteita kaiken tasoisille tanssipelaajille. Pääosa haasteista D1-A2 -tasoille on nyt olemassa. Muutamia lisähaasteita näille tasoille tulee vielä ja kaikki S1-S3 -tasojen haasteet puuttuvat. Uskoisin urakan valmistuvan pääosin huomenna, joskin myöhempää hiomista on varmasti palautteen saamisen jälkeen luvassa.

vehnae vietti pääosan päivää testaamassa video- ja lähetystekniikkaa tanssipelien SM-kisoja varten, mutta ehti illalla ratkoa pari pientä bugia. Kappaleiden järjestäminen vaikeustason tai steparistin mukaan ei toiminut oikein, vaan kappale listattiin tietyn vaikeustason tai koreografian alle sekä nykyisen että kaikkien muiden pelimallien mukaan. Toisin sanoen jos kappaleessa oli vaikkapa tason 4 koreografia kahden alustan moodissa, mutta ei vastaavaa tasoa yhden alustan moodissa, kappale löytyi silti myös vaikeustasolistauksen 4:en joukosta myös yhden alustan pelimoodissa. Lisäksi pelin automaattinen nopeuskertoimen valinta aiheutti pelin kaatumisen uramoodissa. Kummatkin ärsyttävät ongelmat on nyt liiskattu.

Verkel ja Aymee ovat edistäneet kappaleiden bannereita ja taustakuvia, ja pari uutta kuvaa lieneekin nyt valmiina lisättäväksi, kunhan vain yhteinen hyväksyntä saadaan aikaiseksi.

torstai 15. syyskuuta 2011

Tanssiurat aluillaan

Pikaista blogipäivitystä näin yömyöhään. Ihanan rauhallinen ja häiriötön aika tehdä töitä.

Olen itse aloitellut ura-moodin työstämistä peliin. Pääpiirteittäin moodi toimii jo, eli haasteita voi lisätä peliin ja niitä voi pelata. Paljon työtä on kuitenkin vielä edessä. Käyttöliittymä on toistaiseksi vain kopioitu normaalipelin puolelta, mutta ura-moodin tarpeet ovat monin osin hyvin erilaisia, joten osa käyttöliittymästä pitää toteuttaa eri tavalla. Lisäksi pelissä ei vielä ole tukea kaikille ura-moodin hienouksille, kuten haasteiden kuvauksille ja uusien haasteiden avaamiselle vanhojen läpäisemisen yhteydessä. Jälkimmäinen on sentään jo ollut vehnaella työn alla, mutta on toistaiseksi jäänyt tärkeämpien asioiden takia kesken. Lisäksi kaikki ura-moodin haasteet pitää tietysti suunnitella ja luoda peliin.

Ura-moodi ei ole ainoa pelin osa-alue, joka on edennyt viimeisimmän tilannepäivityksen jälkeen. Olemme lisänneet peliin tuen omien speed modien lisäämiselle, joten nyt kuka tahansa voi lisätä mieluisimmat modinsa peliin. Lisäksi vehnae on edennyt hyvin pelin automaattisen päivityssysteemin kanssa. Automaattisten päivityksien tuki onkin todennäköisesti mukana seuraavassa beta-versiossa, joten jatkossa pystymme toivottavasti testauttamaan muutoksia testaajillamme huomattavasti tiheämmällä aikataululla.

Nyt voisinkin tästä suunnata vähitellen petiä kohti, jotta huomenna pääsisi ylös ennen iltaa.

sunnuntai 11. syyskuuta 2011

Kappalelista

Meiltä on jo pitkään toivottu listaa pelin kappalevalikoimasta. Nyt on tullut aika julkaista suurin osa peliin haalituista kappaleista. Muutamaa artistia pimitämme vielä, mutta heistäkin on luvassa esittelyviestit myöhemmin. Pitemmittä puheitta, Dance Tricksistä löytyvät muun muassa seuraavat artistit ja kappaleet:

Chaos Generation
-Heroic Aura
-Lunar Ripple
-Nebulous Dream
-Violet Induction

Kaikki nämä kappaleet on tehty yksinomaan peliämme varten ja ovat hyvin "tanssipelimäisiä" elektronisia kappaleita.

Embreach
-Red Serenade
-Shadow's Song

Embreach edustaa pelimme rankinta musiikkityyliä heviörinällään.

Foldplop
-Christmas Structure
-Striped Socks Theorem

Folplop onkin sitten Embreachin vastakohta hyvin letkeillä ja rauhallisilla kappaleillaan.

Frederik Zai
-Cloudy Day

Friez
-Distorted Mind
-Donkadelic
-Mimas
-Sakura Sakura
-Snow Storm

Friez on aikoinaan ollut yksi StepManian kehittäjistä ja tekee myös klubimusiikkia. Nämä kappaleet ovat osittain meitä varten luotuja ja osittain muuten vain työstettyjä kappaleita.

Indica
-Islands of Light
-Scissor, Paper, Rock

Indica on tähän mennessä julkistetuista artisteista selkeästi tunnetuin nimi. Pelissä on mukana kaksi kappaletta yhtyeen uusimmalta, englanninkieliseltä levyltä.

Michiru X
-Fly to the Stars
-Raveout

Nämä kappaleet on tehty peliämme varten. Iloista ja menevää musiikkia, johon on tehty energiset koreografiat. Fly to the Starsista löytyy pelin vaikein koreografia.

Perrer Ferrez
-Europa Expresar La Danza

Quasian
-Ape Dog Pack

Quasian on Assemblyjen musiikkicompoista tuttu artisti, jonka monipuolinen Ape Dog Pack on loistavaa tanssipelimateriaalia.

Sanxion7
-Cheeseburger
-Creed
-Dreamcatcher
-Extreme Dishwasher Race
-Horizon
-Jumpgroove
-Rainspark
-Transparent

Sanxion7 on monelle tanssipelaajalle tuttu artisti, sillä hänen kappaleensa ovat erittäin suosittuja tanssipelaajien omissa kappalepaketeissa. Tämän vuoksi päätimme tuoda peliin melko runsaastikin hänen musiikkiaan.

Shuriken
-K4
-Midnight Carbon Cubist

Shurikenin kappaleet herättivät minussa suunnatonta riemua ne ensimmäistä kertaa kuullessani ja olen erittäin tyytyväinen että niitä päätyi peliin. Midnight Carbon Cubistista löytyy yksi pelin vaikeimmista koreografioista.

Smile.dk
-It's In Your Melody
-Koko Soko

Smile.dk on niin ikään monelle tanssipelaajalle tuttu artisti. Pelistä löytyy kaksi yhtyeen uusimman levyn iloista purkkapopkappaletta.

Sound Reel
-Avec in Paris
-Baila Conmigo
-Clash of the Anthills
-Festival Jungle
-Fuel the Fire
-The Incredible Agent Man
-L.A. Night Chase
-Make Your Move
-Night Ride
-Pharaoh
-Sushi Challenge
-Time to Soar
-Traveler's Tale
-Uncertain Fate

Soundreel on suomalainen musiikin- ja äänentuotantoyritys, jonka tuotoksia voi kuulla esimerkiksi useissa elokuvissa ja peleissä. Jokainen kappale on varta vasten peliämme varten tehty ja edustaa eri musiikkityyliä.

Sultan of Doom
-Blue Maharaja

Tarantula
-Groove Damage
-The Pirate's Tale
-Showdown at Sunset
-War Against the Machines

Tarantula eli Paavo Härkönen on myöskin Assemblyiltä tuttu nimi. Hänen kappaleensa ovat menestyneet Assemblyjen musiikkicompoissa erittäin hyvin ja pelistämme löytyykin neljä aikaisemmin Assemblyillä kuultua kappaletta.

United Bassons
-Bodybuilder

Bodybuilder on betatestaajiemme riemun kulmakivi. Kappale herättää ensimmäisellä kuuntelulla epäuskoa ja tämän jälkeen muotoutuu nopeasti lähes jokaisen yhdeksi suosikeista.

Verdict C
-Canon Fusion

Mitäpä olisi tanssipeli ilman omaa elektronista versiota vanhasta klassikosta? Dance Tricks jatkaa perinnettä omalla versiolla Canonista.

tiistai 6. syyskuuta 2011

Dance Tricks at Assembly Summer 2011

Hei taas!

Nauhoitimme Assembly Summer 2011 -tapahtumassa videon, jossa keskustelemme pelin nykytilasta ja uusista ominaisuuksista sekä näytämme hieman videota itse pelistä. Pitemmittä puheitta, olkaapa hyvä!



Hello again!

We recorded a video at Assembly Summer 2011 where we discuss the current development status, new features and show some gameplay video. The video is in finnish, but english subtitles are included. Enjoy!



torstai 1. syyskuuta 2011

Alkuaskeleet

Noniin. Nyt on toinen työpäivä menossa palaverin jälkeen, ja ainakin ekana päivänä tuli tehtyä ihan hyvin hommia. Kymmenisen revisiota tuli versionhallintaan lisää omalta osaltani ja Verkeliltä yksi (joskin paljon isompi).

Aloitin pelin päävalikon säätämisellä, sillä se on ollut parin betaversion ajan aika kauheassa tilassa. Valikko-optioiden fontti meni vaihtoon, logolle lisäsin pientä animaatiota ja ääniefektiä, ja How to play -videolle alustavan väliaikaisversion, jotta mahdollinen vaikutus performanssiin ja ulkoasuun olisi nähtävissä. Lisäksi Alhe rupesi toteuttamaan uutta logoa nykyisen tilalle ja päätti toteuttaa myös valikon eri näköiseksi, joten päävalikko saadaan varmaan pian paljon entistä parempaan kuntoon. Tuo How to play -video pitäisi vielä toteuttaa ihan tosissaan, mutta sen jätän vähän myöhemmäksi.

Päävalikon lisäksi käytin aikaa asetusvalikkojen korjaamiseen. Aikaisemmin pelissä oli ongelma kun tiettyjä grafiikka-asetuksia vaihtoi, mutta sain nämä asetuksen vaihtamiset toimimaan nyt kauniisti ilman pelin uudelleenkäynnistystä. Samalla pystyin palauttamaan taustavideon asetusvalikoiden taustalle.

Lisäksi korjasin tähän mennessä tehtyjen suomennosten ja ruotsinnosten ongelmat ääkkösten kanssa ja säädin vähän asetustiedostoja niin että käyttäjä ei voi säätää tiettyjä asetuksia, joita ei ole tarkoitus päästä säätämään.

Verkel otti tämän viikon työkseen toteuttaa editoriinsa työkalun, jolla voidaan kätevästi kaikkiin pelin kappaleisiin saada yhtä nappia painamalla double-koreografiat single-koreografioiden pohjalta. Double-koreografioiden generoiminen onkin jo olemassa, mutta aiemmin tämä piti tehdä yksitellen koreografia kerrallaan. Massatyökalun toteuttamiseen meni vain yksi ilta ja tämän jälkeen versionhallintaan ilmestyi kaikkiin kappaleisiin nämä generoidut koreografiat. Tästä on stepartistien helppo jatkaa doublen työstämisen parissa, kun koreografioissa on jo rytmit ja osittain kuviotkin valmiina.

Tänään jatkuu taas hommat ja vehnae on tulossa tänne tekemään töitä saman katon alle. Raportteja etenemisestä blogissa taas lähiaikoina!