.
Me olemme Trix Games ja kehitämme tanssipeliä. Tämä on kehitysblogimme, johon kirjoitamme kuulumisia pelin kehityksestä.

perjantai 8. huhtikuuta 2011

Kysyttävää?

Hei taas!

Pelin kehitys on edennyt tänä vuonna huimaa vauhtia, mutta valitettavasti tiedottaminen on samalla jäänyt vähemmälle. Pelin graafista ilmettä, koreografioita ja ominaisuuksia on tuunattu kovalla vaivalla. Työn etenemisen ansiosta peli oli vihdoin kaksi viikkoa sitten mielestämme siinä tilassa, että voitiin vihdoin siirtyä betatestausvaiheeseen. Aiemmin peliä ovat testanneet vain kehitystiimin jäsenet ja harvat ulkopuoliset testaajat, mutta nyt betaan siirryttäessä tiimin ulkopuolisten testaajien määrä nousi lähes kolmeenkymmeneen. Betavaiheen edetessä testaajien määrää nostetaan vähitellen sitä mukaa kun suurimmat karkeudet saadaan hiottua pois.

Testaajien lisäksi haluamme tuoda myös muita pelista kiinnostuneita aktiivisemmin mukaan kehitystyöhön ja tarjota kaikille kiinnostavaa sisältöä blogiin. Jos haluat esittää kysymyksiä peliin tai pelin kehitykseen liittyen, kirjoita kysymyksesi vastauksena tähän blogiviestiin. Valitsemme esitetyistä kysymyksistä parhaat, joihin vastaamme tulevassa blogiviestissä. Kysymyksiä saa esittää useita ja aiheet voivat olla hyvinkin laajoja tai yksityiskohtaisia.

Vastausten lisäksi luvassa on esittely itse peliruudusta ja sen uusista ominaisuuksista.

Ensi kertaan ja muistakaa laittaa niitä kysymyksiä!

2 kommenttia:

  1. Onkohan täydellistä kappalelistaa tulossa lähiaikoina?

    Mitä kaikkia pelimuotoja suunnittelette julkaisuversioon?

    Oletteko liikkeellä blizzard-tyylisellä "se on valmis kun se on valmis"-taktiikalla?

    VastaaPoista
  2. Joo siis, tänään tuli koulussa kokeiltua tätä. Peli näyttää jo toimivan hyvin, noteskinit ovat siistit ja pelattavuus on hyvä. Pieni muutos miinoihin voisi olla esim. vilkuvat tai sen semmoista. Mutta loistavaa työtä :)

    VastaaPoista