.
Me olemme Trix Games ja kehitämme tanssipeliä. Tämä on kehitysblogimme, johon kirjoitamme kuulumisia pelin kehityksestä.

lauantai 3. heinäkuuta 2010

Girl Power!

As usual, the article can be read in English below.

Indica on varmasti lähes kaikille suomalaisille tuttu nimi. Vuonna 2001 perustettu tyttöbändi on julkaissut musiikkia vuodesta 2004 alkaen, myyden ensimmäisillä albumeillaan platinaa ja kultaa. Nyt kesäkuun alussa Indica aloitti maailmanvalloituksena julkaisemalla ensimmäisen kansainvälisen levynsä A Way Away saksalaisen Nuclear Blast -levy-yhtiön hoteissa, jonka listoilta löytyy muitakin suomalaisia huippunimiä kuten Nightwish. Levy on Tuomas Holopaisen (Nightwish) ja Roland Sprembergin (mm. HIM) tuottama, ja koostuu Indican uudelleensovitetuista ja englanniksi käännetyistä kappaleista.

Tässä kohtaa kaikki ovat varmasti jo arvanneet mistä on kyse, eli minulla onkin ilo ilmoittaa, että Dance Tricksissä tullaan näkemään (ja kuulemaan) Indican uutta musikkia! Pelissä A Way Away -levyltä nähdään Islands of Light (Vuorien taa) musiikkivideoineen sekä Scissor, Paper, Rock (Ikuinen virta).

Katso Island of Lightin musiikkivideo tämän artikkelin lopusta!


Indica is a familiar name for almost every Finn. The popular all-girl band, formed in 2001, has performed and released music in Finland since 2004, selling platinum and gold with their first and second albums. Now, they are reaching for the international audience by signing on to the german Nuclear Blast label and publishing their first international album A Way Away. Nuclear Blast is known for publishing many other famous finnish bands such as Nightwish. The album is produced by Tuomas Holopainen of Nightwish and Roland Spremberg, who is known for producing albums to artists such as HIM. The music on the album is a selection of Indica's best songs completely re-recorded in English.

As everyone should have guessed by now, I have the pleasure to announce that you will be hearing (and seeing!) Indica's music in Dance Tricks! From A Way Away the songs Islands of Light and Scissor, Paper, Rock will appear in the game.

7 kommenttia:

  1. And a great thank you goes to Nuclear Blast Records for being such an awesome partner to work with!

    VastaaPoista
  2. Ohhoh! Propsit teille kun saitte Indican mukaan. :)

    VastaaPoista
  3. tai ylipäätään Nuclear Blastin kanssa yhteistyöstä. Alkaa saappaat käymään aika isoiksi =)

    VastaaPoista
  4. Ohoh... aika jees, tosiaan propsit Indican mukaan saamisesta :)

    VastaaPoista
  5. Blogin hallinnoija on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  6. Miksi englanninkieliset versiot biiseistä? Ne on aika paljon heikommat kuin suomenkieliset alkuperäisversiot, ja muutenkin oilisi hienoa jos suomalaisessa pelissä olisi suomenkielistä musiikkia

    VastaaPoista
  7. Vaikka peli onkin suomalainen, niin sen kohdeyleisöä ei ole mitenkään rajoitettu pelkästään kotimaahan, vaan tarkoitus on markkinoida sitä myös muualla. Omasta mielestäni meidän ei kannata kuitenkaan tämän takia syrjiä tietoisesti suomalaista musiikkia - tällä hetkellä näyttää kuitenkin siltä että ainakaan ensijulkaisun mukana ei tule suomeksi laulettuja kappaleita. Ja tosiaan musiikin lisensointi ei ole kovin suoraviivaista, vaikka jotain haluaisimmekin, niin se ei aina käytännössä onnistu esim. oikeuksien omistajien hajanaisuuden, yleisten lisensointiehtojen tai ihan oman musiikkibudjetin takia.

    VastaaPoista